Puutarhaa ja pihaa

Tilauksessa simppeli kukkaistutus ”60-luvun henkeen”

60-luvun Esikko -mökkimme edustalla on hauska ajan hengen mukainen patio. Pation korjaus ja maalaaminen entiseen loistoonsa valmistuivat viime viikolla. Punavalkoiset metallikaiteet ja syvän harmaa betonilattia korostavat kauniisti mökin laatikkomaista 60-luvun henkeä.
Entisöinnin jälkeen pation edusta jäi kuitenkin ankeaksi, sillä olimme kaivaneet vanhan villiviinin talon edestä pois. Minkälainen on 60-luvun talon piha ja minkälainen istutus sopisi pation eteen?
Tutkimme, onko meillä ennestään sopivia siirrettäviä kasveja uutta istutusta varten. Myös kevään ja talven siemenkokeilujen tuloksia olisi mukava hyödyntää kaiken vaivannäön jälkeen. Päätimme, että uusi istutus syntyisi kasvien ja taimien ”uusio- ja kierrätyskäytöllä”.
Read More Tilauksessa simppeli kukkaistutus ”60-luvun henkeen”

Puutarhaa ja pihaa

Taimien esikasvatus on kohta maalissa

Toukokuun alussa moni viherpeukalo on samassa tilanteessa kuin minä. Kodin ja mökin ikkunalaudat pursuavat purkkeja ja monenlaisia taimien kasvatusvirityksiä. Ensimmäiset siemenet menivät multaan tammikuun lopulla ja viimeisiä upottelin sinne vielä toukokuussa. Nyt ulkona on jo vehreää ja vimma nähdä vihreitä pilkahduksia ja ituja taimipurkeissa alkaa helpottaa. Taimikatselmus kotona kaupungissa ja maalla mökillä saa minut mietteliääksi. Miten näitä on taas näin paljon? Olen valinnut esikasvatettavia kasveja fiilispohjalta ja jollain (sen hetkisellä) omanlaisella järkeilyllä. Mutta millä järkeilyllä?:) Tässä vähän taimipohdintaa ja kuvia joistain onnistumisista ja myös harmillisista epäonnistumisista.
Read More Taimien esikasvatus on kohta maalissa